Kartano Kievarin lyhyt historiikki

Kievarikyytiä ja vitjakuulia

Suojoen seutu on ollut kulttuuristaan rikas aina esihistoriallisista ajoista lähtien. Näiltä kahden kosken väliin sijoittuvilta vehmailta mailta ja kalamiesten varmoilta apajarannoilta on tehty useita kivikautisia löytöjä, vieläpä uuden Suojoen hautausmaan harjalta.

Ilmeisesti juuri samoille sijoille asettui ensimmäinen nimellä tunnettu Suojoen asukas Reko Möttönen vuonna 1553. Möttölä, joka sijaitsi nykyisen kappelin kohdilla oli alueen päätila. Reilut 200 vuotta myöhemmin paikalla oli Möttösten Kievaritalo. Kievaritalon kukoistus alkoi 1700-luvun lopulla, kun se korotettiin Kuopiosta Vaasaan kulkevien kestikievariksi. Möttösten Kievari valittiin sijaintinsa vuoksi, sillä Suojoen silta oli aikansa ensimmäisiä ja merkittävimpiä siltoja. Jo 1600-luvun puolivälissä silta esiintyy useissa asiakirjoissa.

Talo halottiin 1790, jolloin syntyi Suojoki. Suojoen ensimmäinen omistaja oli Jaakko Matinpoika eli Jakob Matsson. Nykyinen päärakennus oli joko hänen rakennuttamansa tai seuraavan omistajan, maanmittari Carl Järnefeltin, joka otti tilan omistukseensa vuodesta 1813. Carl Järnefelt oli toimeltaan maanmittari, ja hänen isänsä, - Savon jalkaväkirykmentin vääpeli - omisti taloja myös Pyyrinlahdella. Carl Järnefelt oli yksi 7 maanmittarista, jotka piirsivät ja pyykittivät paikallisten miesten avulla isojaon Saarijärvellä vuosikymmenten aikana.

Suomen sodan aikoina 1800–1809 Suojoki oli yksi merkittävimmistä paikoista. Kansantietojen mukaan pelloilta on kerätty useita kranaatinkuulia joissa oli piikki kupeessa. Piikin osuus selviää tarinasta jonka mukaan toiselle puolelle Suojoen siltaa laitettiin kaksi tykkiä tien molemmille reunoille. Tykit ladattiin kuulilla, jotka oli yhdistetty rautavitjoin. Yhteislaukauksilla silta lakaistiin puhtaaksi lähestyvistä venäläissotilaista kolme kertaa peräkkäin. Myös Suomen sodan kuuluisa soturi eversti Otto von Fieandt harjoitti Suojoella sissisodan alkeita, kun lähetti Kivijärveltä kevyen partion tuhoamaan sillan.

Vuonna 1821 tila siirtyi vänrikki Josef Bökmanille ja edelleen tämän pojalle, lipunkantaja Gustaf Bökmanille. Josef oli Rautalamminkomppanian majoittaja, joka muutti Suojoella Harjun talosta Saarijärveltä. Hän hoiteli Suojoelta pitäjän lukuisien sotilastorppien ongelmia ja valvoi myös ruotumiesten käytöstä Saarijärvellä. J.L.Runebergin uskotaan käyneenSuojoella kuulemassa Suomen sodan 1808-9 käynyttä Bökmania, kootessaan Vänrikki Stoolin tarinoita.Bökmanin pojan Gustafin kuoltua 1864 Suojokea piti leski Maria, kunnes kirjuri Barker otti tilan haltuunsa 1868. Jo 1870 tilan osti kauppias Malmsten.

Tuomari tilanomistajaksi

Vuonna 1883 tuomari Severi Holsti osti Suojoen tilan, joka oli lohkaistu Möttölän tilasta sata vuotta aiemmin. Tuomari jatkoi Möttölän käräjäperinteitä toimittamalla 142 käräjät vuosien 1873–1892 aikana Saarijärven, Ilmajoen ja Laukaan tuomiokunnissa. Saarijärven oikeus istuttiin Möttölän talossa.

Holstin todellinen kutsu oli kuitenkin maanviljelys. Tilana Suojoki oli yksi Keski-Suomen suurimpia, sisältäen lähes 900 hehtaarin alueen, josta toistasataa hehtaaria oli viljeltyä maata. Komea 96 lehmän navetta, joka
nykyisellään palvelee Kartano Kievarin päärakennuksena, kohosi Suojoen tilalle 1889. Heti sen perään valmistui 18 hevosen talli, josta nykyisellään löytyy 9 majoitushuonetta. Seudun ensimmäinen niittykone nähtiin jo vuonna 1890. Ruotsin Skånesta tuotiin siitoseläimiä ja peltoja raivattiin raivoisasti parinkymmenen torpan voimin.

Torpparit maksoivat tilalliselle veroja. Vanhasta asiakirjasta käy ilmi Mustikkamäen torpan työvero:

  • viikossa 2 mies- ja hevostyöpäivää
  • keväällä ja syksyllä 2 mies- ja hevostyöpäivää
  • niittoviikko heinänteon aikaan
  • Suojoen ruispelto on yhteisesti torppareiden leikattava

Lisäksi taloon oli tuotava:

  • 5 kappaa puolukkaa | litroina 23l
  • leiviskä voita | kiloina 8,5kg
  • Tynnöri rukiita | litroina 146,5l
  • lampaan takajalat

Katovuosien aikaan alkoi kuitenkin komean Suojoen tilan vekselikierre. Velkataakka jatkui kun Holsti osti emo-Möttölän osaksi Suojokea ja vararikko seurasi jo vuonna 1896. Kaikista yrityksistä huolimatta tuomarilla ei ollut maataloudessa yhtä paljon taitoa kuin oli intoa, tästä on esimerkkinä hänen lampaankasvatuksensa. Kun hän kuuli lampaiden määkivän, hän luuli niitä nälkäisiksi ja käski toistuvasti ruokkimaan ne. Lopulta hän totesi - Mitä enempi niitä syöttä, sitä enempi helvetti huuta, ja lampaat myytiin pois.

Holstin alamäkeä ei auttanut jatkuva juopottelu. Suvunperimänä kulkee lausahdus: Severin otti kaljaa ja kahto kortilla. Matkoillaan tuomari kuljetti aina mukanaan suuria olutpottuja. Vilppiä tuomari ei sietänyt lainkaan ja sen vuoksi moni hyväkin torppari sai lähdön. Kun tuomarin oma poika Rudolf kävi kähveltämässä muiden poikien mukana nauriita naapurin mailta, sai poika isältään sellaisen selkäsaunan, ettei kärsinyt moneen päivään istua.

Holsti tunnettiin myös hyvin vieraanvaraisena ja anteliaana isäntänä. Hän juotti konjakkia ja tarjosi sikareita työläisillekin. Renkikin sai häälahjaksi kokonaisen lehmän. Jouluna Holsti kutsui kaikki alustalaiset pitkän pöydän ääreen syömään. Juhliin tuli vieraita usein ihan Helsingistä asti ja kyläläiset saivat ihmetellä päreistä sidottuja säikkösiä ja ihmetellä ensimmäisiä ilotulituksia. Juhannuksena poltettiin kokkoa Mäkiahon mäellä, josta sitten tultiin tansseihin Suojoen lakaistulle sillalle. Väkeä tuli kaukaa asti ja tanssia säestivät viulut ja haitarit.

Ensimmäinen Hietaman koulu sai alkunsa 1891 Möttölässä Severi Holstin ja sahanomistaja Kalle Piilosen toimesta. Koulu oli Holsteille erittäin tärkeä ja tuomari kävi usein seuraamassa koulun kulkua ja rouva opetti lapsille käsitöitä.
Koululaisten nimi- ja syntymäpäiviä juhlittiin Suojoen kartanossa. Koulu kuitenkin paloi tulvavuonna 1899. Kyläläisten parissa Holstia kutsuttiin herrassöötingiksi ja rouvaa herrassyskäksi. Kaikkein kuuluisimmaksi Holstiksi kohosi kuitenkin heidän poikansa Rudolf joka toimi pitkän uransa aikana senaattorina, diplomaattina sekä ulkoministerinä ja vaikutti myönteisesti myös Suomen itsenäistymiskehitykseen.

Suojoki ja Jokisuo

Lopullisen konkurssin takana oli Kalle Piilonen, joka oli vekseleiden suurin rahoittaja. Lainojen vastineeksi hän otti tilan lopullisesti itselleen, mikä oli tilan kannalta hyvä asia, sillä suurtilan hoito vaati myös hyviä liikemiehen taitoja. Hänen aloitteestaan perustettiin meijeri ja peltoja ryhdyttiin lannoittamaan luujauholla, jota saatiin varta vasten rakennetusta Vätälänkosken luumyllystä. Piilonen veti tilalle myös puhelinlangat ja järjesti postinkulun. Kymmenen vuoden jälkeen hän möi tilan agronomi Eelikselle, joka raivautti kymmeniä hehtaareita suota ja piti maakunnan suurimpia heinämarkkinoita.

Torppien itsenäistyessä päätilanhoito kuitenkin vaikeutui. Äänekosken kunta osti suurtilan vuonna 1923. Vuonna 1932 sijoitettiin kunnantoimisto entiseen Holstien kartanorakennukseen. Myöhemmin päärakennukseen tuli myös kansanhuolto. Sotavuosina suurtilasta irrotettiin edelleen 650 hehtaaria maata asutustiloiksi. Vuonna 1952 Suojoella järjestetyt Keski-Suomen suuret maatalousnäyttelyt kohottivat suuruuden muistot jälleen mieliin, vaikkakin suurtilan loistosta oli enää vain rippeitä jäljellä. Saman
vuosikymmenen puolivälissä laitettiin naapuriin kunnalliskoti ja 60-luvulla navettaan asettui seudun paloasema. Tilan silloisessa päärakennuksessa toimi myös neuvola ja kirjasto. Tien toisella puolella palveli posti. Posti joutui käyttämään Jokisuo-leimaa, sillä Suojoki oli jo olemassa. Olemassa olematon
paikannimi ihmetytti sekä paikallisia että vierailijoita. Entinen posti-rakennus on sittemmin purettu.

Kun Äänekoski eheytyi kuntana vuonna 1969, joutui Suojoen vuosituhantinen rikas historia ja elämä hetkeksi unohdukseen. Seuraava vaihe tuli 80-luvulla kun Äänekosken seurakunta osti tilan. Suojoen maisemaa hallitsee tätä nykyä perinteinen kievari, tosin sata päistä yleisöä kestitään entisessä navetassa, ei tilan päärakennuksessa. Tilan päärakennus on vuosien varrella päässyt rapistumaan, vaikkakin surkean kuoren alla seisovat edelleen jämerät hirsiseinät odottamassa uutta kukoistusta.
Historian havina ei hiljene koskaan.

Materiaalin historiikin kirjoittamiseen on toimittanut Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistys